maanantai 28. heinäkuuta 2008

Kesätouhuja














Taas on kulunut liian pitkä aika viimeisestä blogikirjoituksestani. Kaikkea kivaa on tapahtunut sillä välin. Olen käynyt ensimmäistä kertaa koiranäyttelyssä. Näyttely ei mennyt meidän koiran osalta putkeen. Alku oli lupaava, mutta sitten tuomaripöydällä koiruli päätti ettei pidä tuomarin käsittelystä ja meinasi napata sormesta. Siihen päättyi se näyttely. No, ensi kuussa taas uudestaan paremmalla onnella.
Olen opetellut virkkaamaan,jipii!! Suuri kiitos Debbie Stollerille. Nyt sujuu kiinteä silmukka,puolipylväs ja pylväs.Olen tosi innoissani, virkkaaminen on ihanaa!Tässä ensimmäinen tekeleeni, penaali koulunsa aloittavalle esikoiselle.
Hellepäivistä olemme nauttineet uimarannalla!

14 kommenttia:

Kesiah kirjoitti...

Kylläpä on hieno penaali. Saman kirjan opeilla minäkin opettelen virkkuuta. Omista tekeleistäni ei vielä kuviksi saakka ole mikään päässyt, mutta innoissani olen ja parista muustakin virkkauskirjasta olen aloittelijalle sopivia malleja katsellut.

Marielisa kirjoitti...

Jätänpä minäkin kommenttia - olen nimittäin itse kevättalvella opetellut myös tuon samaisen kirjan opeilla virkkauksen alkeita !
Hienon penaalin olet koululaisellesi tehnyt ! Minua aina ilahduttaa, kun näen, että lapsille hankitaan/tehdään muitakin kuin ainaisia "tusinatarvikkeita".

Mukavia kesäkuvia olet ottanut, maisemat ovat paljolti samanlaisia, mitä meidänkin mökillä Oulujärven rannalla on. Harmi vain, että vasta nyt on päästy mökkeilystä kunnolla nauttimaan, ja pian taas koulut alkavat...

Kiva, että koirulikin on päässyt näyttelyyn, ainakin kyyditys näytti mieluiselta ;) Kyllä se näyttelyura siitä urkenee...

Marja kirjoitti...

Hieno penaali! Viehättävät eriparinapit.

Taitaa äideillä kesällä olla niin paljon muuta tärkeää puuhaa, että ihan ymmärrettävää, ettei koneen äärellä istuminen houkuttele kovin usein.

LSBS kirjoitti...

Hieno penaali! Mun virkkuutaito on aina ollut jotain kamalaa...huh :D IHANA pikku matkaaja teillä rattaissa.

Anonyymi kirjoitti...

Teillä on suloinen koira! Tuollaisen tavaratilamatkaajan ottaisin mielelläni minäkin :)

s a n s k u :) kirjoitti...

Kiva penaali ja mukava kun olet oppinut virkkaamaan. Hauska harrastus.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt sain vinkin mistä aloittaisi virkkaamisen, pitääpä suunnistaa kirjakauppaan. Penaalista tuli hyvä!

Inka kirjoitti...

Samaisen kirjan avulla tankkasin itsekin virkkauksen alkeet uudelleen, ja jäin kyllä koukkuun. Virkkaus on niin kivaa, helppoa ja yksinkertaista.
Parempi onni ensi kerralla koiranäyttelyssä - se on kiva harrastus :)

Merruli kirjoitti...

Voi mikä koirasöpöläinen! Hienolta näyttää virkkausjälki. Ennen pidin virkkaamisesta paljon enemmän kuin kutomisesta, valitettavasti nykyisin virkkaamisesta seuraa kipeytynyt ranne -pitäisi varmaan muuttaa tekniikkaa jotenkin.Nyt houkuttaisi kokeilla koukkuamista..

Junika kirjoitti...

Virkkaaminen on kyllä tosissaan koukuttavaa :-). Minä opettelin alkukesästä virkkaamisen alkeita, tosin ihan muista lähteistä. Tuo kirja on kyllä ihan houkuttelevan näköinen, mutta en ole raskinut ostaa sitä itselleni.

LSBS kirjoitti...

HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ!

Anonyymi kirjoitti...

Hienoja kuvia! Maisemat ovat juuri sellaiset kuin täälläkin.
Terveisin, Päivi

Lellu kirjoitti...

Kuvissasi on mukavan oloinen tunnelma. Virkkaus kyllä houkuttaa, mutta minun pitäisi opetella ihan alkeista lähtien. Kommenteista päätellen kyseinen kirja voisi sopia myös minulle, joka ei yhtään osaa virkata.. Täytyypä tutustua siihen kirjakaupassa..

Söpö koiruli teillä.

Iiriskukka kirjoitti...

Kesiah:Kiitos!Virkkaus on mukavaa!
marielisa:Kiitos!Mukavaa,kun kävit!
ilona:kiitos!Näinhän se vähän tahtoo olla.
leni:kiitos!
kataliina:Kiitos!
Sansku:Kiitos!
Tiina:Eikö ole mukava tämä blogimaailma,ideoita pursuaa joka blogista:)
Inkivääri:Ei muuten ollut onnea toisellakaan kerralla.Oli kasvattajan mukana näyttelyssä ja oli aika ärhäkällä päällä.Siihen tyssäs meidän näyttelyura.
Merruli:Mukavaa,kun kävit!
Helmi junika:kiva,kun kävit!
paus i skårgarden:Mukavaa,kun kävit!
Lellu:kiitos!