sunnuntai 9. maaliskuuta 2008

Puutarhasuunnitelmia







Maaliskuussa puutarhainnostus alkaa olla suurimmillaan. Hypistelen siemenpussukoita käsissäni ja mietin kuumeisesti milloin pääsen kylvämään ja mihin sijoitan kaikki ihanat taimet ja pääsen ihastelemaan värejä,tuoksuja ja makuja.

Eilen kylvin ananaskirsikan siemenet. Nyt täytyy olla ajoissa kylvöpuuhissa, koska viime kesänä sain vain raakileita. Ananaskirsikan itämisessä menee pari viikkoa ja alkuun kasvu on hidasta.

Puutarha-ja kasvikirjoja luen jatkuvasti. Tällä hetkellä suosikkejani ovat kasvilääkinnästä ja luontaishoidoista kertovat kirjat. Mielessä siintää jopa luontaishoitajan opinnot.

Ihan pian pääsen maistelemaan vihenneskrassia leivän päällä,nam!

4 kommenttia:

Fanny kirjoitti...

Ulla Lehtonen... eikös se ole se sama henkilö joka kirjoitti aikoinaan älyttömän hyvän kasviskeittokirjan?

Merruli kirjoitti...

Hienoa, sinunkin siementilauksesi on löytänyt perille.
Minä yritän arpoa oikeaa aikaa tomaattien esikasvatukselle. Viime vuonna taimet ehtivät kovin suuriksi ennen ulospääsyä, mutta silti kypsyminen tuotti ongelmia avomaaolosuhteissa. Mielenkiinnolla odotan, miten talvivalkosipuleille on vaihtelevan talven säissä käynyt. Tuoretta vihreää kaipailen minäkin.

Anonyymi kirjoitti...

Minulta jää taimien kasvatus tänä vuonna väliin, kun muutimme tänne rivariin. takapihaa on kuitenkin reilusti, joten pääsen vähän kukkapenkkejä kuopsuttelemaan kunhan kevät ehtii vähän pidemmälle. Nyt voi tosiaan kylvää ikkunalle herneenversoja yms. Niin ja pääsiäisruohokin pitäisi jo kylvää...kauppaaan!

Iiriskukka kirjoitti...

Fanny:Kyllä varmaankin on sama henkilö.Ihana persoona,tuo Ulla Lehtonen. Luomu-ja kasvisruuan puolesta puhuja.
Merruli:Minä meinaan tällä kertaa ostaa valmiit tomaatintaimet.Ei riitä ikkunatilaa taimille.Voih,minäkin olen kasvattanut talvivalkosipuleita,ihanan meheviä,isokyntisiä ja hyvin säilyviä. Tällä kertaa tilasin hyötykasviyhdistykseltä tavallista valkosipulia. Syksyllä sitten talvivalkkaria;)
Mintsumaria:Ja sinäkin puutarhaharrastajia!Rakastan mullassa möyrimistä ja kukkapenkkien laittamista!