sunnuntai 10. tammikuuta 2010

kotitekoista kosmetiikkaa




Voi tätä hienoa blogimaailmaa! Inkiväärin blogikirjoitus herätti vanhan innostuksen henkiin:)Ensimmäiseksi piti kokeilla sokerikuorintavoidetta.Oliiviöljyä, sokeria ja muutama tippa ruusuöljyä. Täytyy testata se heti seuraavalla suihkukerralla. Ihana koostumus voiteella.

Sitten kokeilin huulirasvantekoa. Kookosöljyä oli valmiina jääkaapissa. Vähän oliiviöljyä ja piparmintun eteeristä öljyä. Raikkaantuoksuista huulivoidetta.

Kolmanneksi tein ihoöljyä. Oliiviöljyä kattilaan ja rentouttavia yrttejä sekaan ja sitten haudutus. Lopuksi laventelin eteeristä öljyä.

Kokeilin tässä yksi päivä langanvärjäystä kool-aid väreillä. Voiko värjäys olla enää helpompaa.Värisävyt ovat aina vähän yllätys,mutta ihan kivoja sukkalankoja sain.

tiistai 8. joulukuuta 2009

joulutouhuja






Näin joulun alla minuun on iskenyt puuhasteluinspiraatio.Olen tehnyt saippuoita, hahtuvaenkeleitä, kookossuklaata,pehmokuusia ja virkkausjuttuja.Tänään tehtiin miehen kanssa yhteistyönä tonttuovi:)Meillä on takan alaosassa sopivankokoinen kolo.Mystinen ovi johtaa sinne.Taitaapa sieltä tonttu kurkistaakkin.

Kuvissa siis pehmokuusia,idean sain tuosta ihanasta joulukirjasta. Tildan purkkiin tein sitä kookossuklaata. Jouluksi teen isomman erän, kohta ovat jo loppuneet parempiin suihin.

tiistai 1. joulukuuta 2009

saippuaa




Innostuin minäkin tekemään saippuaa.Kävin hakemassa askarteluliikkeestä saippuamassaa ja muut tykötarpeet löytyivät kotoa,vaniljakahvia ja yrttiteetä(mm.laventelia ja kehäkukkaa).Kuvassa on valmiit kahvisaippuat.Yrttisaippuat ovat vielä kovettumassa.Näitä on mukava antaa pikkujoulu-tai joululahjoiksi.

lauantai 28. marraskuuta 2009

Joulunodotusta.........



Huomenna on jo ensimmäinen adventtisunnuntai ja sen kunniaksi kävin metsästä hakemassa pari kuusentainta.Idean näin jossakin joululehdessä ja blogeissakin niitä on vilahdellut.Jotenkin kaunista kaikessa yksinkertaisuudessaan.Taustalla näkyy lastenjoulukalenteri,juuttinaruun ripustetut tonttupussit.

Raahasin tuon rapistuneen pöydän sisälle.Se on vuosia ollut terassilla ja maali on lohkeillut mukavasti.Aikoinaan äitini pelasti sen kaatopaikalle joutumiselta-onneksi.

lauantai 5. syyskuuta 2009

satoa


Tomaatteja on tullut aika kiitettävästi,mutta erityisen ylpeä olen viinirypäleistäni.Maku on makea,maistuu kuitenkin vähän erilaiselta miltä kaupan rypäleet maistuvat.

lauantai 8. elokuuta 2009

Kisuli




Meille on kotiutunut muutamia viikkoja sitten ihana kissanpentu.Puoliangora pikkuriiviö:)Meillä on ennestään kääpiöpinseri koira ja vähän jännitti kuinka tulevat toimeen keskenään. Pari päivää meni totutteluun ja nyt ovat jo parhaimmat kaverukset.

Tänään valmistui baktushuivi,ohje ravelrysta ja muutamissa blogeissakin olen törmännyt samaan huiviin. Varastossa oli kaksi kerää Noron silk garden lankaa ja siitä syntyi tytölle huivi.
Tässä piakkoin selviää toteutuuko yksi meidän perheen haave,siitä myöhemmin enemmän. Pitäkäähän peukkuja!

tiistai 21. heinäkuuta 2009

puro






Mökkireissulla sain valmiiksi tuubihuivin.Lankana Novitan uutta purolankaa kaksinkertaisella langalla.Väreinä kanervikkoa ja tundraa.Nopea ja helppo neuloa, sopii hyvin tällaiselle vasta-alkajalle.Laitan myös kuvia anopin mökiltä,missä yövyimme. Vanha rintamamies talo keskellä metsää. Mökissä ei ole sähköä eikä juoksevaa vettä. Pikku saunamökissä saa parhaimmat löylyt,jossa eilen illalla saunoimme.Ullakko on osin rakentamaton.