Näytetään tekstit, joissa on tunniste pihalla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pihalla. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

chilihuone







Mieheni innostui kasvattamaan chilejä.Lajikkeet ovat tulisimmasta päästä ja kohta ensimmäiset puskat alkavat kukkimaan. Taimia olisi pitänyt latvoa ahkerammin, mutta nyt kun taimet on siirretty sisältä ulos,alkavat varmasti vahvistumaan.

Nyt on kerätty kasvarista ensimmäiset salaattiainekset. Paria eri salaattilajiketta, tilliä, persiljaa, korianteria, ruohosipulia ja muutama pikkuinen retiisi.

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Narsisseja ja romuromantiikkaa









Tervetuloa kesä!Narsissit kukkii,kasvihuoneessa alkaa jo vihertää.Jihuu,viiniköynnösestä saadaan ensimmäistä kertaa satoa.






keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Kylvöjä





Tänään innostuin tekemään kylvöjä kasvihuoneeseeni.Siemenpusseja on kertynyt aikamoiset määrät,tottapuhuen on tullut ostettua enemmän kuin on tarpeen.No onpahan ainakin valinnanvaraa.Kylvin ruukkuihin salaattia, tilliä,retiisiä,korianteria, tuoksuampiasyrttiä, japanilaisia maustekasveja. Niin ja tietenkin krassin siemenet upposivat myös multaan.
Ostin tänään sisustusliikkeestä soman metallipurkin narulle.Todella kiva juttu kasvihuoneeseen ja kaikenlisäksi kaunis.Samassa kuvassa näkyy kuinka yrtti-iiso on lähtenyt hyvin kasvuun. Ihanantuoksuinen yrtti esim.teehen.

Voi,kuinka nautinkaan,kun saan touhuta tuolla kasvihuoneessani!

sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Kasvihuone








Pojat saivat ikioman kasvimaan, vanhan ammeen:) Pohjaan vain muutama reikä ja sitten multaa. Ammeessa kasvaa 2 tomaatin tainta, 2 mansikkaa, samettiruusu, ruohosipulia ja vielä kylvettiin muutama herneen siemen.
Kasvihuoneessa on nyt istukset tehty. Huoneessa kasvaa kurkkua, tomaattia, viiniköynnös, rucolaa, basilikaa(monta eri lajia),tilliä,viinisuolaheinää,anis-iisoa ym. yrttejä. Kasvihuone on minulle hengähdyspaikka, missä nautin lämmöstä, kasvun ihmeestä ja tuoksuista.

torstai 15. toukokuuta 2008

Kylvötouhuja






Minulla on pieni kasvimaapläntti,johon tavallisesti kylvän herneitä(ovat niin helppo kasvattaa).Joskus olen kokeillut porkkanaa, mutta ne eivät tahdo onnistua millään. Tällä kertaa kokeilen härkäpapua, jonka siemenet ovat isoja kauniita. Myös luomuvalkosipulia halusin kokeilla. Meillä keskimmäinen lapsi on innokas puutarhuri ja oli touhussa mukana. Vielä jäi tilaa herneille,niitä en ihan vielä kylvä.

lauantai 9. helmikuuta 2008

Mukavaa makkaranpaistoa







Tänään oli mukava ilma. Nollakeli ja sää oli keväinen. Meillä on terassilla pieni keraaminen uuni, joka on juuri sopiva makkaran paistoon. Ulkoilmassa makkarakin maistuu paremmalta:) Ja vielä kuva meidän koirulista, uudella kameralla tulee kuvailtua paljon.

lauantai 19. tammikuuta 2008

Puolivilli pihani










Olen ikionnellinen, kun minulla on oma piha. Nautin, kun saan upottaa sormet multaan, kasvattaa kukkia,vihanneksia, yrttejä,marjoja. Hyötykasvit ja yrtit ovat tällä hetkellä suosikkejani. Vesi oikein herahtaa kielelle, kun katson vanhoja kuviani pihastani.

tiistai 11. joulukuuta 2007

Kesämuistoja






























Ulkona on todella synkkää ja harmaata.Kaipaan niin valoa ja kesää!

sunnuntai 18. marraskuuta 2007

Lumi teki enkelin.......


Ihanaa,lunta!Lapset ovat odottaneet kovasti, että lumi peittäisi maan.Itsekkin piristyn, kun on lunta.Eilen teimme poikani kanssa lumienkelin, jonka kruunasi valot.Poika jaksoi ihastella enkeliä kauan ja ei olisi millään malttanut lähteä sisälle.