torstai 19. kesäkuuta 2008

Juhannus kotosalla













Kesäkuun alkuun on mahtunut paljon tohinaa mm.jalkapallokoulua ja uimakoulua. Nyt juhannuksena rauhoitutaan kotona ja nautitaan hyvästä ruuasta. Olisi tehnyt mieli lähteä mökille, mutta minkäs teet, kun mies on vuorotöissä ja työpäiviä on koko juhannuksen ajan.Itsekkin olen päässyt unelmatyöhön ja huomenna on muutama tunti töitä.
Kuvailin pihalla tänään.Maa-artisokat rehottaa kasvulavassa,härkäpavut kasvavat hienosti ja alppiruusu on aukaissut komeat kukkansa. Hyvää juhannusta kaikille!

Laitoin kuvan vielä ihanasta ninuska kassista, minkä tilasin jokin aika sitten.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Kasvihuone








Pojat saivat ikioman kasvimaan, vanhan ammeen:) Pohjaan vain muutama reikä ja sitten multaa. Ammeessa kasvaa 2 tomaatin tainta, 2 mansikkaa, samettiruusu, ruohosipulia ja vielä kylvettiin muutama herneen siemen.
Kasvihuoneessa on nyt istukset tehty. Huoneessa kasvaa kurkkua, tomaattia, viiniköynnös, rucolaa, basilikaa(monta eri lajia),tilliä,viinisuolaheinää,anis-iisoa ym. yrttejä. Kasvihuone on minulle hengähdyspaikka, missä nautin lämmöstä, kasvun ihmeestä ja tuoksuista.

lauantai 17. toukokuuta 2008

Mieluinen neuletakki


Tein mahtavan löydön,ainakin minun mielestäni. Poikkesin eräässä merkkivaatteiden outlet-myymälässä ja ensisilmäyksellä ihastuin tähän neuleeseen. Hyvänmallinen ja ihanan pehmoinen,hihat vähän erikoisenmalliset. Tästä tuli oitis lempitakkini.

torstai 15. toukokuuta 2008

Kylvötouhuja






Minulla on pieni kasvimaapläntti,johon tavallisesti kylvän herneitä(ovat niin helppo kasvattaa).Joskus olen kokeillut porkkanaa, mutta ne eivät tahdo onnistua millään. Tällä kertaa kokeilen härkäpapua, jonka siemenet ovat isoja kauniita. Myös luomuvalkosipulia halusin kokeilla. Meillä keskimmäinen lapsi on innokas puutarhuri ja oli touhussa mukana. Vielä jäi tilaa herneille,niitä en ihan vielä kylvä.

lauantai 10. toukokuuta 2008

Hyvää äitienpäivää!

















Viimeisimmästä blogimerkinnästä on kulunut liian pitkä aika. Ehkä suurin syy on ollut kauniit ilmat, ulkona riittää kaikenlaista puuhastelua ja sisällä tulee oleiltua aika vähän. Suru Nanan kuolemasta on helpottunut ja mukavat muistot kulkevat mukana. Tuhkauurnaa vielä odottelemme, että pääsemme hautaamaan tuhkat omalle pihallemme.

Kesä on jo ovella, narsissit kukkii, kasvihuoneessa viiniköynnös tekee jo lehtiä. Olen myös ruukutellut jättipoimulehden pikkutaimia. Minulla kasvaa joka kesä suuressa ruukussa jättipoimulehteä ja talveksi upotan sen kasvimaalle ja siellä se siementää pikkutaimia joka kevät.

Löysin ihanat kumisaappaat tyttöselle. Ovat niin ihanat, että ne täytyy esitellä!

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

sunnuntai 13. huhtikuuta 2008

Lepää rauhassa!


On surullinen ja ikävöivä fiilis. Jouduimme eilen nukuttamaan koiramme. Oli reppana sairas ja väsynyt.Haikein mielin hyvästelimme ja kiitimme, että olit olemassa.Kiitos!

torstai 27. maaliskuuta 2008

Tunika 2


Kävin eilen kangaskaupassa ja palalaarista löytyi kiva trikookangaspala.Tytölle valmistui uusi tunika. Oli mukava ommella -stressinpoistoa!